Kuvat

Palvelu tukee yhteensä satoja eri kuvatiedostomuotoja. Katselua varten niistä muodostetaan selaimille joko jpeg-, png- tai webp-muotoinen katselukuva, johon kuvasivuston omistajan niin halutessa lisätään vesileima (watermark). Katselukuvia muodostetaan eri resoluutioille, jotta käyttäjän näyttölaitteen tarkkuus tulisi hyödynnettyä parhaiten.

Suositeltava lähetyskoko (resoluutio)

Kuvat kannattaa aina lähettää mahdollisimman alkuperäismuotoisina. Niitä ei kannata skaalata ennen lähetystä pienemmäksi, koska tällöin palvelun tekemät uudelleenskaalaukset eivät välttämättä näytä niin hyvältä. Kuvia ei myöskään kannata pakata tarpeettomasti uudelleen tai alhaisemmalle laadulle. On syytä muistaa, että modernit puhelimetkin sisältävät usein jopa 2500 pikseliä leveän näytön, joten pienempään resoluution kuvan tallennus aiheuttaisi tarpeen sen skaalaamiseksi takaisin ylöspäin.

Kameroiden omat tiedostomuodot ja raakakuvat

Voit lähettää kameroiden luomat kuvat sellaisenaan jpeg tai heif-muodossa (esim uudet iPhonet, heic-tiedostot). Palvelu tukee lisäksi yleisimpien kameravalmistaien ”raakakuvia” eli raw-muotoisia kuvia (tiedostomuodot esim crw, cr2, cr3, nef, nrw, arw jne). Lisäksi DNG-muotoisia raakakuvia voi lähettää palveluun. Jos kuvan metadatassa on mukana kameran tallettamat valkotasapaino- ja valotusasetukset, hyödynnetään ne katselukuvaa muodostettaessa. Ole meihin yhteydessä, jos käyttämäsi raw-formaatti ei toimi oikein. Päivitämme säännöllisesti käytettyjä ohjelmistokirjastoja, joiden avulla katselukuvia muodostetaan.

Väriprofiilit

Palvelu ei muuta lähetetyn kuvan väriprofiilit. Suosittelemme käyttämään yleistä sRGB-profiilia jotta kuva näkyisi väreiltään samankaltaisena eri laitteilla ja eri selaimissa. Useat yleisesti käytetyt web-selaimet eivät tue muota väriprofiileja. Emme siis suosittele esim. AdobeRGB- tai ProPhotoRGB-profiilia kuvissa.

Kuvaruutukaappaukset

Jos lähetät kuvaruutukaappauksia tai vastaavika ”pikselikuvia”, kannattaa käyttää PNG-tiedostomuotoa. Tällöin palvelu luo myös katselukuvat PNG-muotoisina, jolloin niiden laatu säilyy samankaltaisena.

Päivitetty 16.9.2023

Asiaan liittyvät ohjeet